Panssarintorjuntaa Pulkovon kukkuloilla 1919
Panssaritaistelu Venäjän sisällissodassa.
Jouni Sillanmäki

Suomalaisten panssarintorjuntamiesten teot Talvisodassa ovat maailmankuuluja, mutta koska suomalaiset ensimmäisen kerran taistelussa kohtasivat panssarivaunuja?

Ensimmäisenä tulee mieleen juuri Talvisota, mutta vastaus kysymykseen on yllättävä. Ei ole tietoa siitä, kohtasivatko eräät Saksan palvelukseen jääneet jääkärit panssareita Saksan länsirintamalla vuonna 1918. Siksi ensimmäinen suomalaisjoukko, joka taistelussa kohtasi panssarivaunuja oli Petrogradin (nyk. Pietari, ent. Leningrad) Kansainvälisen sotakoulun kurssilaisista koottu iskujoukko. Tämä komissaari Eino Rahjan johtama joukko torjui englantilaisen panssariosaston 20 - 22.10.1919 Pulkovon kukkuloilla. Tämä suomalaisten punakaartilaisten käymä taistelu on jälkipolville tuntematon, mutta sillä oli erittäin suuri merkitys maailman historialle. Pulkovon kukkuloilla käyty taistelu nimittäin loi pohjan bolshevikkien voitolle Venäjän sisällissodassa. Siksi on hyvä vilkaista tätä lähes unohtunutta episodia lokakuussa 1919.

Suurpoliittinen tilanne

Ensimmäinen maailmansota oli johtanut Venäjän keisarikunnan jatkuvaan tappioiden kierteeseen, joka huipentui Venäjän vallankumoukseen. Maaliskuussa 1917 puhjennut vallankumous siirsi vallan keisarilta "porvarillisille" ryhmille ja lokakuussa 1917 ottivat Pietarissa vallan bolshevikit. Venäjä ajautui sisällissotaan, jonka pyörteissä useat Venäjän alaisuuteen kuuluneet kansallisuudet Suomesta Tsetsheniaan pyrkivät irti Venäjästä. Ukrainaa ja osia Kaukasuksesta miehittivät ensin saksalaiset joukot, mutta Saksan tehtyä aselevon liittoutuneiden kanssa 11.11.1918 saksalaiset aloittivat vetäytymisen.
Venäjällä bolshevikkeja vastaan taistelivat valkoiset kenraalit. Siperiassa johti valkoisia kenraali Koltshak, jolla oli hallussaan valkoisten rahavarat. Etelässä Ukrainassa ja Krimillä toimivat kenraalit Wrangell ja Denikin sekä Virosta kenraali Judenits, joka johti länsivaltojen tukemaa Luoteisarmeijaa. Muurmannilla toimi englantilaisia, amerikkalaisia ja serbialaisia interventiojoukkoja ja Etelä-Venäjällä englantilaisia ja ranskalaisia joukkoja. Kaukoidässä interventioon osallistui USA:n ja Japanin joukkoja sekä Siperiassa Koltshakin rinnalla tsekkiläisiä joukkoja. Nämä myöhemmin vangitsivat Koltshakin ja luovuttivat hänet bolshevikeille saaden vastineeksi kauttakulun takaisin Tsekkoslovakiaan!

Judenitsin luoteisarmeija

Judenitsin armeija perustettiin Virossa keväällä 1919 ja siihen kuului 26.9.1919 noin 20 640 miestä. Sillä oli käytössään 6 panssarivaunua, 2 panssariautoa, 3 panssarijunaa, 57 tykkiä, 380 konekivääriä, 333 pikakivääriä ja 6 lentokonetta. Se oli englantilaisten ja ranskalaisten vaatettama ja amerikkalaisten, englantilaisten ja ranskalaisten muonittama. USA oli toimittanut sekä Suomeen että Viroon suuret määrät elintarvikkeita, joilla piti muonittaa nälkää näkevä Pietari heti kun kaupunki oli vallattu.
Judenitsin Luoteisarmeija eteni Inkerinmaalle toukokuussa 1919 ja se aloitti ratkaisevan iskun Pietaria vastaan 28.9.1919. Tavoitteena oli katkaista Pietarin ja Pihkovan rautatie, Pietari-Luga -rata ja sitten Pietarin ja Moskovan rata. Sen jälkeen olisi otettu itse kaupunki.


Mark V male panssarivaunu oli varustettu kahdella 57 mm tykillä vaunun kummallakin sivulla sekä neljä konekivääriä.

Pietarin puolustajat

Pietarissa vallitsi paniikki punaisten valmistautuessa hylkäämään kaupungin. Villejä huhuja Suomen ja Ruotsin liittymisestä sotaan liikkui kaupungilla. Lenin luovutti Pietarin puolustuksen sotakomissaari Lev Trotskin ( Leiba Davidovits Bronstein 1879 - 1940 ) haltuun. Koska hän oli vuodesta 1928 epähenkilö, ovat neuvostohistoriat antaneet kunnian kaupungin puolustuksesta vuonna 1919 Tsaritsyniä (nyk Volgograd, ent. Stalingrad) puolustaneelle Josef Stalinille (Josef Vissarionovits Dzugashvili 1879 - 1953). Trotski vangitutti valkoisen venäläisen eläkeläiskenraalin Nadeshnyin ja otattamalla tämän perheen panttivangiksi pakotti hän Nadeshnyin organisoimaan kaupungin puolustuksen. Pietaria puolustava 7. puna-armeija oli sekava joukko latvialaisia tarkka-ampujia, suomalaisia punakaartilaisia, kiinalaisia ja kaupungin työläisiä. Kokonaisvahvuus oli noin 34 000 miestä. Lisäksi oli kaupungin lounaispuolella 15. puna-armeijan 27 000 miestä. Sen iskuvoiman muodosti punainen Latvialainen divisioona, jota komensi virolainen eversti A. Kork. Hän oli liittynyt puna-armeijaan rakentaakseen venäjällä sotilasuraa ja hänet teloitettiin v. 1937 marsalkka Tuhatsevskin jutun yhteydessä. Näitä joukkoja tuki kuusi panssarijunaa, Itämeren laivaston panssarilaivat Kronstadtin satamassa ja 148 tykkiä sekä 10 panssariautoa. Putilovin tehtaat mahdollistivat vielä materiaalin täydentämisen.

Suomalainen iskuosasto

Suomalainen iskuosasto koottiin Kansainvälisestä sotakoulusta ja oli pataljoonan kaltainen käsittäen 3 komppaniaa ja konekivääri- sekä viestijoukkueet. Pataljoonan vahvuus oli 250 miestä ja se varustettiin panssarintorjuntaa varten ratakiskoilla, puupölkyillä, rautakangilla ja kasapanoksilla. Tämä joukko alistettiin 7. puna-armeijan 2. divisioonan alaisuuteen komentajanaan fanaattinen suomalaiskommunisti ja Leninin työtoveri komissaari Eino Rahja (1885 - 1936). Hän oli palvellut mm. Leninin henkivartijana. Hänet ylennettiin myöhemmin armeijakunnan komissaariksi ja palkittiin kahdesti Punaisen Lipun kunniamerkillä.

Englantilainen panssariosasto

Pulkovon kukkuloilla iskuosaston 1. ja 2. komppania kohtasivat englantilaisen eversti Carsonin johtaman panssariosaston. Se käsitti kuusi englantilaista Mark V ja kaksi ranskalaista Renault modele ft 17 hyökkäysvaunua. Näistä Mark V oli ympärijuoksevalla telalla varustettu. Siinä oli 2 kpl 57 mm:n tykkiä rungon sivuilla olevissa torneissa ja neljä konekivääriä. Miehistöä oli 8 miestä, jotka käyttivät aseistuksen lisäksi vaihteita.

Vaunumiehet istuivat marssin aikana kannella ja siirtyivät taistelutilaan taistelun alkaessa, sillä bensiinihöyryn ja ruuti- sekä pakokaasujen seos aiheutti miehistölle nopeasti kaasumyrkytyksen! Vaunun paino oli 29 tonnia, pituus 8,05 metriä, korkeus 2.64 metriä ja leveys 4,11 metriä. Moottorina oli 150 hevosvoimainen Ricardo-ottomoottori, joka antoi tälle ladonkokoiselle vaunulle nopeuden 7.5 km/h.
Suomalaisen Kaarlo Kurkon, joka palveli Judenitsin Luoteisarmeijassa, mukaan Mark V kalusto oli romutuskuntoista ja ne joutuivat pysähtymään aina kahden kilometrin välein korjausta varten. Kurko arvostikin paljon enemmän ranskalaisia kevyitä Renault ft 17 vaunuja, jotka "toimivat moitteettomasti". Nämä vaunut olivat aseistetut 8 mm:n konekivääreillä, niiden paino oli 6.5 tonnia, nopeus 7 km tunnissa ja miehistönä 2 henkeä, johtaja-ampuja ja ajaja. Moottorin teho oli 39 hevosvoimaa! Vaunun koiras eli tykillä varustetussa mallissa oli 37 mm:n Puteaux-tykki ja myös näitä malleja toimitettiin pari kappaletta Judenitsin joukoille. Kaksi Judenitsin armeijan Renaulteista oli lainattu Suomesta ja on mahdollista, että Pulkovon kukkuloilla olleet vaunut olisivat olleet suomalaisia. Toisaalta suomalaisten vaunujen kerrotaan saapuneen Viroon vasta 20. lokakuuta jälkeen.


Kuvassa suomalaisten käytössä ollut konekivääritornilla varustettu Renault Modele ft 17 Poltinahon kasarmilla. Suomalaisilta lainatut Renault-vaunut eivät todennäköisesti ehtineet osallistumaan Pulkovon taisteluun.

"Luovuttakaa tankki!"

Suomalainen "Kurssipataljoona" joutui taisteluun panssareita vastaan 20.10.1919 Pulkovon kukkuloilla Pavlovskissa. Pataljoonan ensimmäinen ja toinen komppania kohtasivat kolme panssaria ja iskivät rautakangilla vaunujen konekiväärit luokille ja katkoivat telaketjut. Vaunun kohtaamista Kattilan kylän eteläpuolella kuvasi H. Siikander vuonna 1930 seuraavasti: "Hetkisen kulettuamme vastaamme tulee venäläisiä tovereita, jotka huusivat: "Tankki tulee". Tankki tulee!" Yhtämittaisella joukkojen siirrolla juoksimme Kiiskisaaren kukkulalle, jossa oli pieni taloryhmä. Tulimme kukkulalle talojen taa, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Stop! Tuossahan näkyy jotain silmään pistävää. Onkohan se tykistön puolijaos, ajattelin ensin, mutta tarkemmin katseltuani huomasin sen tankiksi. Huomasin samalla, että se alkoi liikkua meitä kohti. Katselimme ja ihmettelimme - sellaisen otuksen näimme vasta ensikerran. Kävihän se vähän sisullekin, kun se läheni hävyttömänä, kaataen tullessaan erään pellon aidan. Joukkueen komentajana ei auttanut muu kuin hihkaista: Pojat perkele!
-Nyt saadaan tankki!
-Joukkue eteenpäin!
Lähestyimme nopeasti pikatykillä ja konekiväärillä ampuvaa tankkia. saavuimme jo noin 5 - 10 metrin välimatkalle. Tankki pysähtyi, miehistö poistui ja luulimme, että tankki on meidän. Miehistökin näytti valmistautuvan antautumaan. Mutta älähän vielä. Vilkaisin sivuille ja näin toisten joukkueiden jääneen jälelle. Taistelukenttää tähystäessäni näin, että oikealta tuli toinen tankki ja vasemmalta näin tulevan vielä kolmannen. Olimme jo aivan vierellä, tankki oli meidän, mutta nyt kahden tankin ja niiden suojassa tulevan jalkaväen tulen pakottamina oli meidän peräännyttävä."
Siikander itse haavoittui ja taistelussa kaatui 30 suomalaista punaista mm. komissaari Tarmo Siren ja Nestori Telkkä.
Jälkimmäinen oli osallistunut kuuluisiin Laukon torpparilakkoihin. Venäläinen kommunisti Podvoiski kuvasi suomalaisten käyneen tankkien kimppuun "pistimet sojossa" juosten, riistäneen eräästä tankista konekiväärin ja paljain käsin taistelleen teräshirviötä vastaan huutaen: "luovuttakaa tankki!" Kuvaus viittaa kyseessä olleen kevyen Renaultin, sillä ladonkokoisten Mark V vaunujen käsittely em. tavalla olisi ollut paljon vaikeampaa. Vaikka H.Siikander kertoi vaunussa olleen pikatykin, joka tuolloin usein tarkoitti jousto- ja palautuslaittein varustettua tykkiä, on myös uskottavampaa kyseessä olleen kevyen vaunun kuin 29-tonnisen Mark V:n. Tähän viittaa myös konekiväärien rikkominen rautakangin.

Helvetillinen taistelu

Panssareiden suojassa etenevä jalkaväki tuhosi punaista jalkaväkeä pistimillä ja vaunut ajoivat haavoittuneiden ja kaatuneiden ylitse. Judenitsin armeijassa palvellut Kaarlo Kurko kuvasi Pulkovon kukkuloilla lainehtinutta taistelua seuraavasti:
"Mit" suurinta urheutta osoitettiin molemmin puolin. Kokonaiset komppaniat tuhoutuivat pistinhyökkäyksissä, joissa osoitettiin silmitöntä raivoa. Vankeja ei otettu. Se oli säälimätöntä teurastusta eikä sotaa."
Punaisten toimintaa tuki voimakas tykistö, johon yhtyivät "laivaston suurpuhujat" eli taistelulaivat. Panssarilaiva Sevastopolin 12 tuumaiset tykit ampuivat 320 laukausta Judenitsin joukkoihin aiheuttaen suurta tuhoa. Lopulta Judenitsin hyökkäys pysähtyi Pulkovon kukkuloilla muuttuen vetäytymiseksi ja myöhemmin joukkopaoksi.

Historiallinen merkitys

Panssarintorjunta osastosta kaatui 30 suomalaista ja se tuhosi kolme panssarivaunua. Tämä taistelu pelasti vallankumouksen ja loi pohjaa 70 vuotta kestäneelle neuvostovallalle. Samalla se aiheutti seuraamuksen, jota punakaartilaiset eivät ajatelleet. Judenits oli suunnitellut Pietarin valtauksen jälkeen valtaavansa Suomen tasavallan. Nyt Judenitsin tappio auttoi Suomen hallitusta, jonka kaatamista Kansainvälisen upseerikurssin suomalaisjäsenet suunnittelivat. Näin historian episodi tuotti myös "yllättäviä" seuraamuksia. Samalla se oli ensimmäinen kerta, kun suomalaiset taistelivat panssarivaunuja vastaan. Em. Podvoiski luonnehti suomalaisia seuraavasti: "Kylmästä lumipeittoisesta Suomesta olivat he tuoneet palavan vallankumoushehkun". Podvoiski ei voinut aavistaa, että 20 vuotta myöhemmin maailmanvallankumouksen hehku sammuisi Suomen lumipeitteisiin metsiin suomalaisten panssarintorjuntamiesten iskiessä neuvostopanssarien kimppuun rautakangin ja kasapanoksin. Samalla painuisi unohduksiin suomalaisten osuus englantilaisten panssarien torjuntaan Pulkovon kukkuloilla.

Lähteet:
Antikainen Toivo ym.: Kansalaissodan rintamilta suomalaisten vallankumouksellisten muistelmia taistelusta neuvostovallan puolesta. Petroskoi - Leningrad 1930
Innom August: Suur Heitlus, mälestusi rahvusväede ajast ja vabadussojast Lund 1955
Kantakoski Pekka: Punaiset panssarit. Puna-armeijan panssarijoukot 1918 - 1945 Ilvespaino Hämeenlinna 1998
Kurko Kaarlo: Sotatoimet Pietarin valloittamiseksi 1918 - 1919, Porvoo WSOY 1942
Salomaa Markku: Suomalaisrykmentit Venäjän kansalaissodassa, Sotahistoriallinen aikakauskirja 12 Sotahistoriallisen Seuran ja Sotatieteen laitoksen julkaisuja, Helsinki 1993

Takaisin sisältöön

Copyright © Panssarikilta 2003 - 2004 / Webmaster