Jalkaväkimiinoja käytetään oman maan puolustukseen!

Jalkaväkimiinojen luopumisen edellytyksiä selvittänyt työryhmä on jättänyt väliraporttinsa. Väliraportissa on todettu Suomen päättäjien kannalta tilanne kiusalliseksi. Poliittisesti Suomella olisi tarve liittyä Ottawan sopimukseen, mutta Suomen puolustuksen kannalta puhutaan merkittävästä heikennyksestä.

Jalkaväkimiinoja on suunniteltu tarvittaessa käytettäväksi Suomen omalla alueella hyökkäyksen torjuntatilanteessa. Miinojen käytöllä on tärkeä merkitys kun hyökkääjää hidastetaan ja kulutetaan. Samalla haetaan aikaa omille vastatoimenpiteille. Kun puhutaan laajamittaisesta hyökkäyksestä ja sen mahdollisuudesta, niin mielikuvaksi muodostuu II maailmansodan kaltainen suurhyökkäys, jossa hyökkääjällä voisi olla jopa miljoona sotilasta Suomea vastassa. Näin ajateltuna hyökkäys vaikuttaisi tämän päivän tiedoilla kovin epätodennäköiseltä, ehkäpä jopa mahdottomalta. Siis voidaanko jalkaväkimiinoista luopua?

Kuitenkin Suomen kannalta jo 100000 sotilaan, 3-4 divisioonan, hyökkäys on laajamittainen hyökkäys, jonka torjumiseksi jouduttaisiin käyttämään kaikki voimat. Panssaroidut, nopeasti liikkuvat ja ilmasta tuettavien joukkojen hyökkäystä torjuttaessa onnistuminen tai epäonnistuminen riippuu paljolti myös ajasta. Miinat tuovat omalta osaltaan halvalla torjunnan onnistumisessa tarvittavaa aikaa.

Asejärjestelmien kehityksessä on kiusallinen trendi. Uudet asejärjestelmät sisältävät elektroniikkaa ja tietotekniikkaa. Tällaisten asejärjestelmien kustannukset ovat korkeita ja niiden elinkaari on huomattavasti lyhyempi kuin vanhojen yksinkertaisten asejärjestelmien elinkaari, jota myös jalkaväkimiinat edustavat. Jalkaväkimiinat ovat halpoja ja yksinkertaisia sekä helppokäyttöisiä. Niiden varastointi-ikä on pitkä ja ne ovat lähes huoltovapaita. Niitä korvaavat asejärjestelmät ovat kaikkea muuta.

Jalkaväkimiinojen korvaaminen tulee kalliiksi. Väliraportin arvion mukaan 184-597,5 miljoonaa euroa. Puolustuskyky heikentyy merkittävästi, jos korvaaminen joudutaan toteuttamaan puolustusvoimien määrärahakehysten sisältä. Siirtymäajan pitäisi ainakin olla pitkä. Jos määrärahoja korotetaan, niin se on hinta, jonka suomalaiset maksavat “hyvästä omastatunnosta”.

Suomalaiset eivät ole syyllisiä jalkaväkimiinojen holtittomaan ja siviileistä välittämättömään käyttöön. Me vastaamme omien miinojemme oikein toteutetusta käytöstä ja varastoinnista. Tarvittaessa varastot voitaisiin tarkastaa esimerkiksi YK:n toimesta. Tällä voitaisiin osoittaa miinojen pysyvän suomalaisten varastoissa ja hallinnassa.

Suomalaiset ovat aina osoittaneet poikkeuksellista sisua ja tahtoa, verrattuna moneen muuhun kansakuntaan, kun on kyse oman maan puolustamisesta. Osoitetaan sitä taas pää pystyssä ilman häpeää.

Hämeenlinnassa 29.2.2004

Päätoimittaja Ari Parkkola

Takaisin sisältöön

Copyright © Panssarikilta 2003 - 2004 / Webmaster