Varusmies - reserviläinen - veteraani
Vapaaehtoiset ruotsalaissotilaat Suomen talvisodassa 1939 – 1940
Talvisodan alkaminen Suomessa synnytti Ruotsin kansan parissa suurta myötätuntoa ja mitä melkoisimman auttamisen aallon. Urheat ruotsalaismiehet lähtivät vapaaehtoisina taistelemaan Suomen puolesta neuvostojoukkoja vastaan. Ruotsi lähetti 13.3.1940 mennessä Suomeen Svenska Frivilligkårenin (SFK:n) (8 260 vapaaehtoista, joihin on laskettu mukaan 33 kaatunutta ja n. 185 haavoittunutta). Lisäksi SFK:n ulkopuolisia vapaaehtoisia palveli eri puolella maatamme 420 henkilöä. He kuuluivat eri aselajeihin ja puolustushaaroihin.
Talvisodan Svenska Frivilligkårenin (Ruotsalaisen Vapaaehtoisretkikunnan) panssarintorjuntakivääriryhmän sotilaita kuljettamassa 14 mm:n pst-kivääreitä m 37 (Boys) selkään kiinnitetyissä kantotelineissä. Kuva on otettu Pohjois-Suomessa (SA-kuva)
Hyvinvarustettuja ja ryhdikkäitä nuoria ruotsalaissotureita marssi Tornion asemalle jatkokuljetuksia varten. Näky oli komea, vaikka sotilassoittokuntaa ei ollutkaan saati yleisöä hyisen kylmästä talvisäästä johtuen. Ruotsalaissotilailla oli valkeat turkit ja karvalakit sekä yleisesti ottaen lämpimät varusteet, joita me suomalaiset ikävä kyllä jouduimme kadehtimaan. Ruotsalaiset keskitettiin oman etulinjamme taakse suhteellisen turvallisiin oloihin helpottamaan puolustustaistelua käyvien sotureittemme paineita. Kuten tiedetään, kukaan ei ole sotatoimialueella täysin turvassa koskaan!
Kenraaliluutnantti Ernst Linder otti näet 22.2.1940 Mannerheimin käskystä vastuun Pohjois-Suomen puolustuksesta Oulun – Paanajärven linjan pohjoispuolelta. Linderille alistettiin SFK:n lisäksi alueella olleet suomalaisjoukot. Kuten edellä todettiin, ruotsalaisten saama tehtävä ei muodostunut järin vaikeaksi, olihan taitelujen painopiste muualla. Myös vuoden 1940 alusta lähtien oli havaittu, ettei Neuvostoliiton sodanjohto tuntenut enää mielenkiintoa Sallan suuntaa kohtaan.
Suomeen lähetetty ruotsalaisapu ei osoittautunut täysin vilpittömäksi, sillä miesten joukosta löytyi ainakin kymmenkunta oikopäätä kansankotiin palautettavaa. Puolet heistä oli ruotsalaiskommunistien soluttamia vihollisvakoojia ja puolet palellutti itsensä epäilyttävän nopeasti erinomaisista varusteista huolimatta. Nämä kymmenkunta palautettua olivat sittenkin pienehkö määrä verrattuna niihin yli 8 600 ruotsalaissotilaaseen, jotka lähetettiin Suomen talvisotaan antamaan aseellista apua puolustusvoimillemme.
Koska neuvostodivisioonat olivat ilman sodanjulistusta ylittäneet 30.11 .1939 maamme rajat useista kohdin, Suomi ajautui ilman omaa syytään täysimittaiseen sotaan, sotaan valtakuntamme olemassa olosta. Kuningaskunnasta ryhdyttiinkin pian joukkojen tulon alettua lähettämään ruotsalaisille taistelujoukoille lahjapaketteja. Melko lyhyessä ajassa saapui Suomen puolelle kaksi suurta umpitavaravaunua, jotka olivat täynnä paketteja.
Ruotsalaispaketit ja kirjeet oli tarkastettava siitä syystä, että alkoholin lähettäminen rintamaolosuhteisiin oli kiellettyä. Nopeasti kaksi suurta ruotsalaiskonttia täyttyi kansankodin laadukkaista viinoista. Herre Gud ändå! … Löytyi ranskalaista konjakkia, skottien erilaisia whisky-merkkejä, Skåne aquaviittiä, Kypron Afrodite Red Wine´ia yms.
Käskyyn perustuen viinat ja viinit lähetettiin rautateitse koskemattomina Päämajalle, Mikkeliin. Sen pohjoisen Suomen miehet tekivät haikein mielin. He toivoivat, että lähetykset saapuisivat ehjinä perille. Miehet uskoivat viimeiseen saakka, että viinat kaadettiin Mikkelissä kaupungin viemäriverkkoon. Niin varmaankin tapahtui?!
Urheat ruotsalaissotilaat lähettelivät paketteja myös tuttavilleen kansankotiin. Erityistä varovaisuutta piti tietenkin noudattaa, koska ensimmäinen postipaketti sisälsi sotamuiston talvisodasta, toimintavalmiin käsikranaatin. Seuraavana päivänä yritettiin lähettää kotiväelle ja tutuille oman yksikön ampumatarvikevarastosta jemmattuja ilmatorjuntatykkien ja panssarintorjuntatykkien erilaisia ammuksia, aivan huvin päiten vaan! Kiväärien ja pistoolien patruunat olivat pikkukalaa, mutta pakkohan nekin oli lähetyksistä poistaa, koska saadut käskyt edellyttivät sitä. Mikäli jokin edellä mainituista paketeista olisi räjähtänyt, tuhovaikutus eritoten sisätiloissa olisi ollut mitä melkoisin.
Vaikka ruotsalaisten propaganda Suomen puolesta oli näyttävää, kuningaskunnasta saatu aseapu oli selvästikin suurempaa. Aseapu onnistuttiin ilmeisesti ainakin aluksi pitämään melkoisen hyvin salassa vihollisilta. Poliittisesti tarkastellen aseiden tuonti Ruotsista oli pyrittävä salaamaan tarkoin. Ruotsalaisten toimittamat ampumatarvikelaatikot tyhjenivät kohti sodan loppua edettäessä, joten apu oli tullut todella tarpeeseen. Ahdistuneille suomalaissotilaille Ruotsista saatu psyykkinen ja fyysinen apu erityisesti pohjoiselle rintamallemme oli todella hyödyksi. Ei sen puoleen, kaikesta ei voi kiittää. Kun eräskin kenttätykistöyksikkömme sai viime hetkellä Ruotsista lähetetyn ammustoimituksen neuvostojoukkojen jo lähetessä, havaittiin, etteivät kaikki kranaatit mahtuneet tykkiemme putkiin. Ruotsalaiskommunistit olivat sabotoineet tehtaassaan suomalaistykistön sodankäyntiä ja sorvanneet ammukset vain yhden millin liian suuriksi.
Ruotsalaisen Vapaaehtoisretkikunnan ja Talvisodan Lapin ryhmän kahden viimeisen viikon ajan komentaja kenraaliluutnantti Ernst Linder (1868–1943) autonkuljettajineen. Jo Suomen Vapaussodassa 1918 Linder komensi ensin Satakunnan ja sittemmin Savon ryhmää. Linder toimi Suomen armeijan ratsuväen tarkastajana vuoteen 1920. Ratsuväenkenraaliksi hänet ylennettiin 1940 (SA-kuva).
Pohjois-Suomen rintamanosilla toimineiden ruotsalaisvapaaehtoisten toiminta pidettiin sodan loppuun asti salassa, lähinnä poliittisista syistä. Siksi lukuisat asiakirjat hävitettiin talvisodan päätyttyä. Historiamme tutkimusta ajatellen tällainen menettely oli tietenkin erittäin harmillista, mutta maamme itsenäisyyden säilyttämisen ja Suomen tulevaisuuden kannalta ruotsalaisavun salaaminen neuvostotiedustelulta oli erityisen tärkeätä. Välirauhan kuukausina kaikki kuitenkin selvisi neuvostojohdolle.
Helsingissä 3. tammikuuta 2007
Seppo Salo