Varusmies - reserviläinen - veteraani

Viron Vapaussotamuseo – kadonnut museo!

Yleensä matkailijoilla on tapana kertoa museoista, joissa he ovat käyneet. Tämä on tarina museosta, jota ei enää ole. Museo tuhottiin poliittisista syistä ja sen ainoalaatuinen esineistö hävitettiin. Näin arvokas kokoelma menetettiin iäksi. Kyseinen museo oli nimeltään Viron vapaussodan museo ja se oli yksi Tallinnan arvostetuimmista ja virolaisille rakkaimmista museoista. Sen perustamispäätös tehtiin jo maaliskuussa 1919 vapaussodan vielä kestäessä ja sen kokoelmat koostuivat vapaussoturien sinne tekemistä lahjoituksista. Museo sijaitsi Tallinnan Venekadulla.


Lähteet: Pohjan Poikien arkisto, Suomen Sota-arkisto Helsinki, Suomen kuvalehti 1937, Vapaussoturi 1957-2004, Södur 1923-1940, Vapaussotaa koskevat diaarit Viron Valtion arkistossa, Zetterberg Seppo: Viron historia SKS Helsinki Hämeenlinna 2007
Tietoja antaneet mm. tutkija Hans Noormets VVA.
Kuvalähde: Zetterberg 2007

Laaja kokoelma
Museon kokoelmiin kuului yli 6000 näyttelyesinettä, joista vain 2000 voitiin asettaa näytteille tilanpuutteen vuoksi. Kokoelmiin kuului mm. näytekappaleet kaikista Viron vapaussodassa käytetyistä asemalleista. Jokaiselle joukko-osastolle oli varattu oma esittelynurkkaus, joista arvokkaimmat olivat Kuperjanovin sissipataljoonan ja Panssarijunadivisioonan esittelynurkkaukset. Kuperjanovin esittelynurkkauksessa oli näytteillä Viron arvostetuimman sotasankarin ltn Julius Kuperjanovin verinen asetakki ja pataljoonan pääkallolippu. Panssarijunadivisioonan nurkkauksessa oli vastaavasti divisioonan kaatuneen komentajan kapteeni Anton Irven verinen asetakki. Hän oli ainoa vapaussodassa kaatunut virolainen divisioonan komentaja.

Suomalaiset hyvin esillä
Koska Viron vapaussotaan osallistui kolme suomalaista vapaaehtoisrykmenttiä eli ainakin 3942 suomalaista, oli heille varattu oma osastonsa. Vaikka 1920-luvun Suomessa väitettiin virolaisten unohtaneen suomalaisten heille antaman avun, ei näyttely antanut aihetta moiselle väitteelle. Jokaisen suomalaisen joukko-osaston komentajasta oli taiteilija A. Maksollyn etsaama rintakuva. Ensimmäistä Suomalaista vapaajoukkoa edusti eversti Martin Ekström, Pohjan Poikien rykmenttiä eversti Hans Kalm ja Länsi-Inkerin rykmenttiä kapteeni Emil Pekkanen. Suomalaisten yhteisen ylipäällikön kenraali Martin Wetzerin rintakuvasta ei ole mainintaa. Syynä on hänen epäsuosionsa. Virolaiset pitivät häntä saksalaisen aatelin hännystelijänä, valkoisten venäläisten edunvalvojana ja kenraali Mannerheimin luottomiehenä. Viron armeijan ylipäällikkö eversti Laidoner jouduttiin pikaisesti ylentämään kenraaliksi, jotta Wetzer ei arvoltaan vanhempana olisi muodollisesti ollut Laidonerin esimies. Wetzerin katsottiin liittyvän suoraan Mannerheimin ja valkoisten venäläisten pyrkimyksiin vallata Pietari. Pohjan Poikien komentaja eversti Hans Kalm onnistuikin vetoamalla virolaisten saksalaisvastaisuuteen syrjäyttämään Wetzerin suomalaisten ylipäällikön tehtävästä Virossa. Virallisesti puhuttiin terveydenhoitomatkasta, mutta käytännössä oli kyse poliittisen kiistan aiheuttamasta erosta. Tämä näkyi muotokuvan puuttumisena!

Erikoista heraldiikkaa
Hyvin mielenkiintoinen oli myös virolaisten sotasaaliiksi saamien puna-armeijan joukko-osastolippujen kokoelma. Siihen kuului mm. punaarmeijan kiinalaisen pataljoonan lippu. Lipun tunnuksena oli lohikäärme valkoisella pohjalla. Se oli täysin kansallinen symboli, eikä siihen liittynyt mitään proletaarista symboliikkaa. Puna-armeijan alkuperäinen tunnus oli aura ja vasara, jonka vasta Josef Stalin muutti sirpiksi ja vasaraksi. Näin heraldiikka kertoi valtasuhteiden muutoksesta Neuvostoliitossa. Kiinalainen pataljoona koostui niistä kiinalaisista, jotka tulivat Suomenlahdelle rakentamaan Pietari Suuren merilinnoitusta ja jotka ovat olleet rakentamassa mm. useita suomalaisia rannikkolinnakkeita. Vanhimmilla suomalaisilla on heistä vielä muistikuvia. Trotski palkkasi heidät puna-armeijaan pioneerijoukkoihin ja nämä usein Mantshuriasta kotoisin olleet miehet olivat armottomia palkkasotureita. He saivat 300 ruplaa kuussa. He olivat erittäin halukkaita liittymään suomalaisiin vapaajoukkoihin, jotka eivät hyväksyneet

 

tarjousta. Kiinalaisten armottomuuden ja ryöstelyn takia suomalaiset suhtautuivat heihin armottomasti. Todennäköisesti museon kokoelmiin kuului myös Pohjan Poikien vääpelin August Wolrathin Marienburgin eli nykyisen Aluksnen valtauksessa saaliiksi ottama puna-armeijan lättiläisen tarkka-ampujarykmentin lippu. Se joutui Wolrathin muistelmien mukaan rykmentin komentajalle eversti Hans Kalmille. Koska sen sijainnista ei ole mainintaa Suomen sotamuseon kokoelmista, on todennäköistä että se lahjoitettiin virolaiseen museoon. Tätä tukee vääpeli Wolrathin ja eversti Kalmin virolainen syntyperä. Toisaalta kateissa on myös Pohjan Poikien rykmentin I pataljoonan 3. Komppanian lippu, jossa oli kuvattuna Viipurin linna. Kolmas komppania koottiin Viipurissa ja lipun lahjoittivat ”Viipurin naiset” Oliko tämäkin lippu Viron vapaussotamuseossa, on arvoitus. Kuperjanovin sissipataljoonan pääkallolipun tausta on myös erikoinen. Se on alkujaan keisarillisen Venäjän kuoleman eskadroonien eli ”itsemurhajoukkojen” tunnus. Näitä joukkoja koottiin imperiumin alkaessa luhistua läpimurtojoukoiksi. Kuperjanov omaksui tunnuksensa näiltä joukoilta. Pääkallo on yhä Wörussa toimivan Kuperjanovin sissipataljoonan tunnus. Suomalainen Panssaripataljoona valtasi Mönistessa puna-armeijalta 23 rynnäkkörykmentin esikunnasta paitsi rykmentin lipun myös neuvostojohdon rintakuvat, jotka lienevät myös päätyneet museon kokoelmiin. Panssaripataljoona oli Viron armeijan Panssarijunadivisioonan osa, joten esineistö kuului ilman muuta museolle.

Vallankaappaus kokoelma
Oman erikoisen lisänsä museon kokoelmiin muodosti vuoden 1924 vallankaappausyrityksen kokoelma. Viron kommunistinen puolue yritti 1.12.1924 vallankaappausta ja hyökkäsi mm. Kadettikouluun Tallinnassa. Koulu nähtiin itsenäisen Viron lujimpana tukijalkana. Tallinnan työläiset eivät antaneet hankkeelle tukeaan ja kenraali Laidoner murskasi hankkeen tehokkaasti. Kaappaajien ideana oli julistaa neuvostotasavalta ja pyytää apuun puna-armeijan joukkoja, joita keskitettiin Viron rajalle. Levottomuuksissa sai surmansa 23 kaappaajaa ja kommunistit surmasivat 21 henkilöä joista yksi oli ministeri. Sota-oikeus jakoi kaappaajille 155 kuolemantuomiota. Kaappaushankkeeseen osallistui yhteensä 350 Viron kansalaista. Kokoelmassa oli nähtävänä kommunistisolujen materiaalia ja aseita omalla osastollaan. Eräät tutkijat ovat esittäneet näkemyksen, että vuoden 1924 vallankaappausyrityksellä ja Suomen talvisodalla olisi epäsuora yhteys. Neuvosto-Venäjä tunnusti Viron itaenäisyyden Tarton rauhansopimuksessa, mutta Leninin kuoltua aloitti uusi johtaja Josef Stalin heti aggressiivisemman ulkopolitiikan. Jo tuolloin olisi päätetty luoteisten reunavaltioiden palauttamisesta imperiumin yhteyteen sopivan hetken koittaessa. Viron vallankaappausyritys olisi ollut vain epäonnistunut poliittinen koe. Näin Baltian miehityksen ja Suomen talvisodan juuret olisivat kauempana kuin Molotov-Ribbentrop sopimuksessa elokuulta 1939. Neuvostojoukkojen miehitettyä Viron v. 1940, se merkitsi paitsi itsenäisen Viron myös vapaussotamuseon tuhoa. Koska symboleilla on valtava poliittinen merkitys, pyrki neuvostovalta tuhoamaan kaiken Viron itsenäisyyteen viittaavan vapaussodan muistomerkeistä historian kirjoihin. Vapaussoturit ja suojeluskuntalaiset joutuivat joko teloitetuiksi tai kyydityiksi Siperiaan. Museon kokoelmiin kuuluneet puna-armeijan liput palautettiin Moskovaan, jolloin rykmenttien ”kunnia palautettiin”. A. Maksollyn etsaukset samaten kuin hänen vapaussodan merkittävimpiä taisteluita kuaavat valtavat öljymaalaukset poltettiin julkisesti Tallinnan torilla. Samalla poltettiin pyhäinjäännökset eli Anton Irven ja Julius Kuperjanovin asetakit. Vapaussotamuseon arkisto ja sen kirjasto liitettiin Lokakuun vallankumouksen erikoiskokoelmaan eli ORKAAN. Joukko-osastojen henkilöluetteloja ja muistelmia käytettiin syyteaineistona tuomittaessa virolaisia Siperiaan. Näin miehittäjä aloitti laajan fyysisen ja mentaalisen kansanmurhan tavoitteena virolaisten sulauttaminen neuvostokansaan. Vaino ei ollut vain poliittista vaan rodullista. Suomalainen syntyperä riitti vainoamiseen. Tällä hetkellä vapaussotamuseon arkistokokoelma muodostaa Viron Valtion Arkistossa laajimman vapaussotaa koskevan kokoelman ja on ainoa jäljellä oleva vapaussotamuseon kokoelma. Viimeiset näyttelyesineet hävitettiin tiettävästi 1950-luvulla. Huolimatta vainoista onnistuivat virolaiset vaalimaan vapaussodan perintöä suullisessa muodossa ja säilyttämään itsenäisyys tahtonsa. ”Kansa vailla menneisyyttä on kansa vailla tulevaisuutta”, sillä tieto omasta historiasta on tieto omasta identiteetistä. Säilyttämällä vapaussodan muiston ja vaalimalla omaa kulttuuriaan virolaiset selvisivät puoli vuosisataa kestäneestä miehityksestä.

Jouni Sillanmäki

Takaisin sisältöön

Copyright © Panssarikilta 2003 - 2007 / Webmaster