Varusmies - reserviläinen - veteraani

Panssarivaunujoukkueen kertausharjoitus 15.–21.6.2007 Pohjoisen Maanpuolustusalueen taistelu- ja ampumaharjoitus PEURA- 07

Käsky kertausharjoitukseen Kun ystävänpäivänä postilaatikkoon tipahti postia puolustusvoimilta ja vielä Oulun Sotilasläänin Esikunnalta oli ensimmäinen ajatus, että tämä ei voi olla sitä miltä se näyttää! Vasta kun kirjeen oli toistamiseen lukenut läpi, oli pakko uskoa, että kyllä se on kutsu kertausharjoitukseen. Ajankohta 15.–21.6.2007 ja paikkana Kainuun Prikaati. Ja T-55M -miehille kun oli jopa vuosia vakuuteltu, että kutsua kertaamaan tuskin tulee; ”Eihän niitä enää edes käytetä missään”. No lähtö kuitenkin tuli ja siihen oli sopeuduttava.

”Onpa hienoja, saako niihin koskea”. Ensimmäisenä kertauspäivänä satoi vettä ja räntää. Innokkaimmat olivat saapuneet paikalle jo edellisenä iltana. Ilmoittautuminen, lääkärintarkastus, varusteiden kuittaus ja lounas, kaikki oli hoidettuna ennen puoltapäivää. Ja sitten kiirehdimme luokkaan oppitunneille. Kouluttajamme ltn Paukkeri ja vääp Heikkinen kertauskouluttivat meidät tehokkaasti siihen pisteeseen, että päästiin vaunujen kimppuun. Tässä vaiheessa oltiin kuin lapset karkkikaupassa: ” Onpa hienoja, saako niihin koskea”. Vaunujen tekniikan parissa vietimme loppupäivän, ja useita ”ai niin”- elämyksiä syntyi tyyliin ”tostako se lähtee käyntiin?”,” Ei, ku se on töötti!!”. Päivä oli tiukka ja mielenkiintoinen, sauna kruunasi tankkimiehen illan.

Sitten päästiin vihdoin ajamaan! Toisena päivänä joukko jaettiin kahtia: johtajat kävivät läpi taisteluhälytyksen kulkua ja jokaisen vaunumiehen roolia ja tehtäviä, ajajat jatkoivat vaunun tekniikkaan tutustumista ajoonlähtötarkastuksen merkeissä. Sitten päästiin vihdoin ajamaan! Suurin ero vanhoihin aikoihin verrattuna oli Kainuun maasto. Kapeita teitä joiden molemmin puolin olivat jyrkät ojat ja upottavaa suota sekä valtavasti kivikkoa. Välillä tuntui kuin olisi ajettu hiidenkivien päällä. Ajot sujuivat hyvin, vaikkakin yksi mutka päätettiin kertaajien kesken nimetä uudelleen reippaan ojaan ajon seurauksena (vaikka ilman vetoapua ylös päästiinkin). Lisäksi mieleen jäi vaunumiehistöä vaivaamaan jäänyt kysymys: ”Onko nykyään muotia pitää liian pieniä vaunuhaalareita kun lähes jokaiselle oli jaettu vähintään muutamaa numeroa liian pieni haalari?”.

Panssarivaunuosasto siirtyy… ja ryhmittyy… Aamupäivä meni harjoitellessa ajamista, johtamista ja erilaisia vaunujoukkueen etenemistapoja. Sitten oltiinkin jo valmiina suorittamaan tutkinnot jotta saadaan ajaja- ja johtajakortit voimaan. Kaikki selvisivät tutkinnoista kunnialla ja oltiin valmiita tositoimiin. Vielä ennen lähtöä saimme ohjeet kuinka toimimme jos sudet tai karhut käyvät kimppuun. Seuraavaksi liityttiin jo meneillään olevaan taisteluharjoitukseen. Vaunut vietiin laveteilla 80 kilometrin päähän Hyrynsalmelle josta jatkettiin ajamalla 20 km kohti Hakokylän aluetta. Tässä vaiheessa alkoivat varusmiesajan uuvuttavat leirirupeamat hiljalleen palata mieleen, vaikkakin miehistöömme liitetyt neljä varusmiestä hoitivat teltan kokoamiset ym. käytännön työt hienosti reserviläisten pysyessä sujuvasti pois tieltä. Kun pojat laittoivat agrekaatin pyörimään ja telttaan saatiin jopa sähkövalot, niin emme voineet muuta kuin ihmetellä. Ei tällaista ollut meidän aikana! Nukkumaan päästiin vasta reilusti seuraavan vuorokauden puolella ja kun yön läpi pidettiin yllä vartiointia (johon myös reserviläiset osallistuivat) oli selvää, ettei nukkumaaikaa montaa tuntia olisi.

Tulikaste Sitten päästiin sotimaan! Tarkoitus oli olla liikkeellelähtövalmiina klo 6.00, mutta käytännössä kello taisi olla jo lähempänä puolta seitsemää ennen kuin sitä mihinkään päästiin. Taisteluihin kuitenkin ehdittiin ajoissa. Pian selvisi käytännössä, mikä meidän roolimme harjoituksessa on: Tuottaa iloa ja onnistumisen elämyksiä vastapuolen sotilaille. Ja siinähän onnistuttiin. Eipä ollut paljon taisteluvaunulla mahdollisuuksia kapeassa rännissä, jonka molemmin puolin on tiheää metsää ja metsät täynnä sinkomiehiä. Päivän loppupuolella päästiin taas nimeämään ojia uudelleen kun yhden vaunun kanssa mentiin asemaan tien sivuun, joka olikin suota…

Tällä kertaa ylös ei päästykään omin avuin vaan tarvittiin toinen vaunu vetämään. Tässä vaiheessa päivä alkoi olla jo loppupuolella ja 15 km:n vaunumarssin jälkeen ryhmityimme uudelle alueelle puolustuksen. Nyt päästiinkin ansaitulle levolle ja makkaran paistoon.

Panssarivaunu-osasto hyökkää pataljoonan kärkenä Aamu alkoi hyökkäyskäskyllä: Panssarivaunu-osasto hyökkää pataljoonan kärkenä, lyö kohtaamansa vihollisen tavoitteena Hakokylän risteysalue. Aamupäivän harjoittelimme näkymätöntä vihollista vastaan. Iltapäivä sitten sodittiinkin vihollisjoukkoa vastaan ja viimeistään tässä vaiheessa alkuinnostus oli suurimmalta osalta laantunut ja homma alkoi tuntua melkein yhtä puuduttavalta kuin vanhoina hyvinä inttiaikoina. Onneksi metsä TJ oli enää 1. Päivästä kuitenkin selvittiin kunnailla, vaikkakin yhden vaunun lokasuojaa jouduttiin päivän päätteeksi hieman ”hienosäätämään” lekalla. Kun paikalle saatiin vielä sotkuauto ja nuotion tulet loimusivat, niin hetkittäin oli oikeinkin mukavaa! Illalla saimme vielä hyökkäyskäskyn. Lähtövalmiina tuli olla klo 2.30 ”aamulla”. Väsyneenä mentiin levolle. Onneksi huumorin kukka jaksoi edelleen kukkia ja porukan henki oli todella hyvä!

”Herätys” klo 1.30 veri suorastaan hyytyi kersantti Saarennon 200 desibelin karjaisuun, kaikki säpsähtivät tikkana pystyyn. Tahti oli kiivas ja jokainen tiesi V-12 dieselmoottorin ja Boforsin ammunnanhallintajärjestelmän saavan kohta kyytiä. Tehtävämme oli hyökätä pataljoonan kärkenä ja jäädä suojaamaan vasen sivusta muiden yksiköiden hyökätessä maastoitse tavoitteeseen. Iloisin mielin siis startattiin moottorit klo 2.30 ja lähdettiin kohti päivän taisteluita. Ehdimme tosin edetä vain n. kuusi kilometriä kun matka katkesi. Suojasimme noin kaksi tuntia mielikuvitussulutteella mielikuvituspioneerien raivaamista. Vihdoin taisteluihin päästyämme hoidimme tehtävämme menestyksekkäästi ja joukkueen hyvä henki näkyi varmasti myös ulospäin. Ei olisi uskonut, ettemme edes tunteneet toisiamme vielä muutamaa päivää aikaisemmin! Harjoituksen päätyttyä ja vaunuhalleille päästyämme pesimme ja huolsimme vaunut sekä lekan kanssa oikaisimme pahimmat peltivauriot kuntoon. Kun hommat oli hoidettu, tuntui jopa hieman haikealta lähteä hallista tietäen, ettei ehkä enää koskaan T-55M taistelupanssarivaunuun nousisi. Illalla päästiin vielä saunomaan ja sovittiin että tällä porukalla nähdään vielä (toivottavasti kuitenkin seuraavalla kerralla hieman muissa merkeissä).

Lopuksi Vaikka etukäteen kieltämättä otti päähän lähteä kertaamaan, niin täytyy sanoa, ettei se loppujen lopuksi ollut ollenkaan niin kauhea kuin etukäteen kuvitteli. Sekään ei haitannut, ettei kertaamaan päässyt vanhojen inttikavereiden kanssa vaan joukko oli koottu lähes täysin eri aikoina palvelleista vaunumiehistä. Päinvastoin oli mukava tutustua uusiin tosi hyviin tyyppeihin ja nähdä, että toimii se homma yhtä hyvin muidenkin kanssa. Uusien kavereiden lisäksi viihtymistämme auttoi kouluttajiemme todella rento ja mukava suhtautuminen meihin reserviläisiin. He todella näkivät enemmän kuin tarpeeksi vaivaa sen eteen, että kertausharjoitus olisi meille mahdollisimman mieluisa kokemus. Siis erityiskiitos luutnantti Paukkerille ja vääpeli Heikkiselle! Meidän mielestämme te ansaitsisitte ylennyksen! Lopuksi todettakoon, että jos kertauskutsu joku päivä tipahtaa postiluukusta, niin sitä ei kannata säikähtää vaan lähteä iloisin mielin verestämään vanhoja muistoja. Kun oma asenne on kunnossa niin hommasta saa mahdollisimman paljon irti ja rankatkin hetket on helpompi kestää. Mutta ei sitä kertauskutsun tarvitse ihan heti uudestaan tulla, vaikka kokemus loistava olikin…

Eskonniemi Mikko
Harjula Esa
Koivula Tomi
Mikkola Harri
Mäki Markku
Mäkinen Teppo
Saarento Olli
Salonen Timo