Kuljettajakoulutus uudistuu

Uudistunut lainsäädäntö edellyttää raskaankaluston ammattimaisessa liikenteessä toimivalta kuljettajalta jatkossa ammattipätevyyttä. Ammattipätevyys on vaadittu henkilöliikenteessä 10.9.2008 alkaen, ja tavaraliikenteessä 10.9.2009 alkaen.

Ammattipätevyys on voimassa henkilöillä jotka ovat suorittaneet linja-auto- tai kuorma-autokortin ennen kyseisiä päiviä. Ammattipätevyyden voimassaolo päättyy kuitenkin viiden vuoden kuluttua, jollei kuljettaja suorita direktiivin mukaista jatkokoulutusta. Jatkokoulutus on suoritettava 10.9.2013 tai 10.9.2014 mennessä ja tästä eteenpäin joka viides vuosi.


Ajo-opetusta Hämeenlinnassa

Ammattipätevyyden ylläpitäminen vaatii kuljettajalta viiden vuoden aikana 35 tunnin jatkokoulutusta. Jatkokoulutus voi olla teoria- tai ajo-opetusta. Koulutukseen on sisällytettävä ennakoivan ajamisen opetusta turvallisen, taloudellisen ja ympäristöystävällisen ajotavan edistämiseksi sekä liikenteen riskitekijöiden tunnistamisen kehittämiseksi, vaaratilanteiden välttämiseksi ja onnettomuustilanteissa toimimiseksi ja niiden seurausten lieventämiseksi.

Jatkokoulutus voidaan jakaa koko viidelle vuodelle tasaisesti, kuitenkin siten että lyhimmän koulutusjakson on oltava 7 tunnin mittainen. Jatkokoulutuksessa pakollisena aiheena on ennakoivan ajon koulutus (7 tuntia). Jatkokoulutuksen muu sisältö räätälöityy yrityksen toimialaa parhaiten palvelevaksi. Jatkokoulutuksen antajan koulutusohjelma tulee olla Ajoneuvohallintokeskuksen hyväksymä.


Ajoneuvorakenteen saloihin perehtymistä

Henkilö, jolla ei ole ammattipätevyyttä, voi edelleen toimia raskaankaluston kuljettajana, muttei ammattimaisessa liikenteessä.

Ammattipätevyys ja tulevaisuuden ammattikuljettajat

Henkilö, joka hankkii linja-autokortin 10.9.2008 tai kuorma-autokortin 10.9.2009 jälkeen, ei voi toimia kuljettajana ammattimaisessa liikenteessä, jollei hänellä ole perustason ammattipätevyyttä.

Tavaraliikenteessä ammattipätevyyden saavuttamiseksi häneltä vaaditaan 18 vuoden ikä ja 280 tunnin perustason ammattipätevyyskoulutus. Koulutus voidaan antaa nopeutettuna 21-vuotiaalle, jolloin koulutuksen kesto on 140 tuntia.

Henkilöliikenteessä ikärajat ovat 21- ja 23-vuotta. Poikkeuksena paikallisliikenteessä liikennöivä linja-auto jonka reitin pituus on enintään 50 kilometriä, jolloin kuljettajana voi toimia 21-vuotias joka on saanut nopeutetun koulutuksen. Henkilö, jolla on joko tavara- tai henkilöliikenteen ammattipätevyys, voi halutessaan laajentaa ammattipätevyyttään kattamaan myös sen puuttuvan puolen, perustaso 70 tuntia ja nopeutettuna 35 tuntia. Koulutukseen on sisällytettävä samat aiheet kun jatkokoulutuksessa.

Puolustusvoimat ja ammattipätevyyskoulutus

Puolustusvoimat on kouluttanut vuosittain tuhansia sotilaskuljettajia ajokorttiluokkiin BC ja BECE.

Vuosittaisesta ammattikuljettajatarpeesta se on erittäin suuri osa. Tulevaisuudessa kuljetusalalta on siirtymässä eläkkeelle tai muihin tehtäviin tuhansia kuljettajia ja tähän oli myös puolustusvoimien reagoitava.

Lainsäädäntö olisi mahdollistanut puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen jatkumisen ennallaan, eli olisimme kouluttaneet kuljettajat vain puolustusvoimien tarpeisiin. Sotilaskuljettajien rekrytoinnin ja ammattikuljettajien suuren poistuman vuoksi Puolustusvoimat teki päätöksen ammattipätevyyskoulutuksen antamisesta puolustusvoimissa. Puolustusvoimien opetussuunnitelma on hyväksytty 17.06.2008.


Kenttäkoulutusta rekkakentällä

I/09 saapumiserästä alkaen puolustusvoimat kouluttaa kuorma-auton ja yhdistelmäajoneuvon kuljettajille ajokortin lisäksi perustason ammattipätevyyden. BC-kuljettajille 140 tuntia ja BECE-kuljettajille 280 tuntia. Samalla kaikkien kuljettajien palvelusaika muuttuu 362 vuorokaudeksi.

Uutta opetussuunnitelmaa ja koulutusjärjestelmää on pilotoitu tämän vuoden aikana Karjalan Prikaatissa, Kainuun Prikaatissa ja Ilmavoimissa. Haasteen tuo mukanaan se tosiasia, että suurin osa tulevaisuudessa sotilaskuljettajiksi koulutettavista astuu palvelukseen B-kortillisina eli henkilöautokortillisina. Tällä hetkellä B-kortillisista on koulutettu BC-kortillisia ja BC-kortillisista BECE-kortillisia.

Koulutuksen laajuuden vuoksi puolustusvoimien joukko-osastot ovat hakeneet koulutuskumppania jonka kanssa koulutus saadaan järjestettyä. Tarjouskilpailu on päättynyt 29.08.2008 ja joukko-osastot tekevät tällä hetkellä toimintatapasopimuksia tulevien kumppanien kanssa, optioiden kanssa sopimuksen pituus on jopa 8 vuotta. Joukko-osaston tarpeista ja tarjouspyynnöistä riippuu kumppanin antaman koulutuksen laajuus.


Maastoajoa Padasjoella

Panssariprikaati ja ammattipätevyys

Panssariprikaatin Autokomppaniassa toimii joukko-osaston Autokoulu. Autokoulussa koulutetaan vuosittain n.700 ajokorttia tai ajolupaa. Ajokorteista n.300 on luokaltaan BC tai BECE. Kaikki korttiluokat B-ajo-oikeudesta - linja-autokorttiin koulutetaan Autokomppaniassa, henkilöstöryhminä varusmiehet, kadetit ja palkattu henkilökunta.

Koulutusuudistuksen myötä varusmiehet tulevat saamaan ammattipätevyyskoulutuksen palvelusaikanaan ja näin ollen siirtyessään reserviin voivat halutessaan aloittaa ammattikuljettajan työt ammattimaisessa liikenteessä. Muiden henkilöstöryhmien edustajat saavat puolustusvoimien ajokortin ja tutkintotodistuksen jonka perusteella voivat hakea kortin siviiliin. Ellei henkilöllä ole ammattipätevyyttä hän ei tietenkään voi toimia kuljettajana ammattimaisessa liikenteessä.

Tällä hetkellä varusmiesten sotilaskuljettajakurssin ajokorttiin tähtäävän koulutuksen pituus on BC- kuljettajilla 111 tuntia ja BECE-kuljettajilla 113 tuntia. Saapumiserästä I/09 alkaen tuntimäärät ajokorttiin tähtäävässä koulutuksessa laskevat hieman. Ajokorttikoulutuksen jälkeen miehille annetaan osa ammattipätevyyskoulutuksesta, jonka jälkeen he siirtyvät sotilaskuljettajan tehtäviin kuljetuskeskukseen. Ammattipätevyyskoulutus jatkuu tietyn rytmityksen mukaisesti kotiutuspäivään saakka. Ammattipätevyyskoulutus päättyy Ajoneuvohallintokeskuksen järjestämään kokeeseen, joka suoritetaan palveluksen loppuvaiheessa.

Kouluttajat

Panssariprikaati yhdessä koulutuskumppanin kanssa antaa miehille ajokorttikoulutuksen ja ammattipätevyyskoulutuksen. Autokoulua johtaa jatkossakin sotilaat, tällä hetkellä yliluutnantti Petteri Keskinen, ja hänellä on kouluttajina 4 kpl puolustusvoimien liikenneopettajaluvan omaavaa opistoupseeria. Sotilaiden tehtävänä on johtaa, suunnitella, koordinoida ja kouluttaa. Kenttäkoulutus on aihepiiri joka jää kokonaan sotilaiden koulutusvastuulle. Sotilaat toimivat myös osassa ammattipätevyyskoulutusaiheista kouluttajina. Osittaisesta ulkoistamisesta huolimatta kouluttamista riittää jatkossakin, kuten tyyppi-, perehdytysja erityislupakoulutus.

Vuosi 2009 tuo tulleessaan haasteita, kovaa työtä, onnistumisia, mutta myös varmaan ongelmakohtia ja asioita joihin ei ole osattu varautua, mutta ne tekevät tästä työstä nautittavaa ja haasteellista. Pyörät pyörivät jatkossakin.

Takaisin sisältöön

Copyright © Panssarikilta 2003 - 2009 / Webmaster