Varusmies-Reserviläinen-Veteraani:

Pajun taistelu

Viron vapaussotaan 1918 – 1920 osallistui vuoden 1919 talvella 3942 suomalaista vapaaehtoista. Nämä palvelivat kahdessa suomalaisessa rykmentissä, ruotsalaisen eversti Martin Ekströmin komentamassa Ensimmäisessä suomalaisessa vapaajoukossa ja virolaisen eversti Hans Kalmin komentamassa Pohjan Poikien rykmentissä.

Pohjan Poikien vahvuus oli 2300 henkilöä ja se suunnattiin etelärintamalle, jossa se osallistui ensimmäiseen taisteluunsa 31.1.1919 Latvian rajalla Valgan kaupungin valtauksessa. Rykmenttiin kuului kaksi pataljoonaa, 6-tykkinen kenttätykistöpatteristo, hiihto-osasto ja tiedusteluosasto sekä ”tiedonanto-osasto.” Kalm luonnehtikin joukkoaan pieneksi prikaatiksi.


Pajun kartano 31.1.2009

Julius Kuperjanov kaatuu

Valgan valtausta varten Kalm sai komentoonsa taisteluosaston, joka käsitti Pohjan Poikien rykmentin lisäksi virolaiset Tarton suojelu(skunta) pataljoonan ja Kuperjanovin partisaanipataljoonan sekä neljä panssarijunaa. Koska Kuperjanovin pataljoona oli yhdessä panssarijunien kanssa ollut kaksi viikkoa hyökkäyksen kärjessä, olisi Kalm antanut sen levätä ja asettanut Pohjan Pojat kärkeen. Pataljoonan komentaja luutnantti Julius Kuperjanov ei hyväksynyt tätä, sillä Viron etelärajan saavuttaminen oli kunnia asia. Niinpä Kalm salli Kuperjanovin hyökätä ja asetti Pohjan Poikien I pataljoonan reserviksi. Toinen pataljoona sai tehtäväksensä koukata idästä ja tuhota Igastin rautatiesillan Myrgin kylän luona. Koukkaava pataljoona tuhosi sillan ja taisteli punaarmeijan panssarijunaa vastaan 31.1. Viron panssarijunat eivät päässeet etenemään, sillä puna-armeija oli katkaissut rautatien neljä kilometriä Pajusta, silloinen Luhde Grosshoff pohjoiseen. Kuperjanovin joukot olivat jo 30.1. illalla ottaneet kartanon haltuunsa, mutta puna-armeijan 2. Latvialainen tarkka-ampujarykmentti valtasi kartanon yöllä. Siihen kuului 1500 miestä. Näistä osa oli kiinalaisia pioneereja punaarmeijan kiinalaisesta pioneeripataljoonasta ja joitakin suomalaisia punakaartilaisia. Latvialaisia joukosta oli noin 1200 ja heitä komensi Emils Vitols. Latvialaiset tarkka-ampujat olivat keisarivallan aikana Venäjän armeijan valiojoukkoa joka nyt palveli Leniniä.

Kuperjanov komensi vastahyökkäyksen. Hän teki sen vastoin esimiestensä kantaa, sillä virolaiset panssarijunat Panssari 3-2009 45 olisivat jo seuraavana aamuna päässeet korjatun sillan ylitse. Koska Valgaan vallitsi ”kilpajuoksu”, ei Kuperjanov halunnut odottaa. Hän tiesi Panssarijunadivisioonan komentajan Anton Irven sanat: Valgaan menee, joka ensimmäisen ehtii. Hän määräsi uuden hyökkäyksen kartanolle. Se kilpistyi 20 konekiväärin ja kahden panssarijunan sekä panssariauton ristituleen. Panssariauton tuhosi myöhemmin päivällä Pohjan Poikien tykistö.

Kartano sijaitsee 1400 metriä pitkän aukean päässä ja tarkka-ampujat avasivat tulen 400 metrin etäisyydeltä. Kuperjanovin toinen komppania käytännössä tuhoutui. Kuperjanov määräsi uuden hyökkäyksen, mutta hänen viimeisiksi sanoikseen jäivät: ”Syömme huomenna lounasta Valgassa”. Vasemmasta kyljestä sisään mennyt luoti lävisti kummankin keuhkon ja Kuperjanov kuoli 2.2.1919 Tartossa tajuihinsa tulematta. Neuvosto-Virossa kerrottiin, että yksi pataljoonan sotilas olisi neuvostomiehityksen aikana tunnustanut ampuneensa Kuperjanovin. Hän oli saanut raivokohtauksen, sillä hyökkäys näytti itsemurhalta. Oliko kyseessä uusien vallanpitäjien mielistely, sillä vapaussodan veteraania odotti kuolemantuomio, vai totuus, se ei koskaan selviä.

Suomalaisten hyökkäys

Reservinä toimivat Pohjan Poikien 1. ja 3. komppania saivat vastahyökkäystehtävän. Kolmannesta komppaniasta yksi joukkue oli vielä määrätty varmistukseksi Söörun torpan tienhaaraan kartanon luoteispuolelle. Pohjan pojat ryhtyivät vastahyökkäykseen alivoimaisina ja mikä pahinta, eriaikaisesti. Kyseessä oli rykmentin tulikaste ja joukko oli heterogeeninen. Jääkäreillä oli kokemusta sekä I maailmansodasta että Suomen vapaussodasta ja suojeluskuntalaisilla Suomen vapaussodasta mutta monet olivat ensikertalaisia. Joukossa oli paljon koululaisia ja yhteinen koulutus oli kestänyt vain kaksi viikkoa. Joukon ikähaitari vaihteli 14 – 67 vuoden välillä. Nuorin vapaaehtoinen oli tiettävästi 12 –vuotias. Taisteluun jääkärikapteeni Erkki Hannulan, tulevan sotahistorioitsija J.O. Hannulan veljen komentama pataljoona lähti Porilaisten marssia laulaen. Pohjan Poikien 1. komppania tunkeutui lännestä kartanon puistoon, mutta joutui vetäytymään ja komppanian päällikkö jääkäriluutnantti Antti Kärnä sai surmansa ojalla, johon komppania oli pysähtynyt suojaan tulitukselta ja torjunut vastahyökkäyksen. Otsaan osunut luoti katkaisi Kärnän elämän kesken lauseen. Pohjan Poikien 1. Komppanian oikealla sivulla hyökkäsi virolaisen vänrikki Pekarskyn komppania.

Pohjan Poikien 3. komppania, joka oli perustettu Viipurissa, mutta täydennetty yhdeksällä hämeenlinnalaisella ja satakuntalaisilla Helsingissä, hyökkäsi pohjoisesta kohti kartanoa. Suomalaisten eteneminen hajosi tulessa muuttuen ryhmien etenemiseksi. Pohjan Poikien tykistö pommitti kartanoa ja puna-armeijan tykit ja konekiväärit vastasivat tuleen. Kesken hyökkäyksen tykistön tulivalmistelu katkesi. Latvialaiset tarkka-ampujat tekivät yllätyshyökkäyksen läheistä joenuomaa pitkin suomalaisten tykistön asemiin. Suomalaiset olivat nyt lumisella aukealla latvialaisten tarkka-ampujien maalina. Taistelu sai yllättävän käänteen. Puna-armeijan panssarijunat eivät kyenneet tukemaan tarkka-ampujia, joten he tiesivät tilanteensa heikkenevän mikäli virolaiset panssarijunat saapuvat. Niinpä he koettivat suomalaisten tunnussanaa hyväksikäyttäen tunkeutua suomalaisten asemiin. Syntyi lähitaistelu. Vaikka latvialaiset olivat tottuneet käyttämään pistintä, eivät he osanneet odottaa suomalaisten käyttävän puukkoja. Suomalaiset pääsivät tappamaan lähietäisyydeltä latvialaisten käyttäessä pitkiä kivääreitä ja rotanhäntäpistimiä. Punasotilaat lähtivät pakenemaan takaisin kartanolle ja suomalaiset juoksivat perässä. Latvialaisten konekiväärit, joita oli mm. kartanon puiston puissa, eivät voineet ampua koska ampujat eivät erottaneet maaleja omista miehistä. Suomalaiset tunkeutuivat kartanon puistoon ja kartanoon, jossa lähitaistelu jatkui puukoin, nyrkein ja kiväärinperin.

Kartanolla makasi läjäpäin tykkitulessa kaatuneita punaisia tarkka-ampujia. Henkiin jääneet pakenivat kauhun vallassa. Hyökkäyksen alussa olivat latvialaisten joukossa olleet suomalaiset punakaartilaiset huudelleet itsevarmasti puistosta 1. komppanian miehille:” Tervetuloa Pohjan Pojat!” He muistivat eversti Kalmin joukkojen maineen Suomen vapaussodasta, maineen joka tänäkin päivänä herättää närkästystä Suomen äärivasemmistossa. Kalmin miehiä kutsuttiin Kalmin piruiksi ja Kalmin susiksi. Harmoisten sairashuoneen vuoden 1918 tapahtumien jälkeen uskottiin näiden tappavan kaikki. Puna-armeijan oma propaganda ja suomalaisten käyttämä puukko loivat myytin, joka virolaisten keskuudessa elää tänäkin päivänä: ”Suomalaiset leikkaavat kurkut auki kaikilta ryssiltä. Heidän voimansa on ryssäviha.” Nyt pakenivat niin latvialaiset, kiinalaiset kuin suomalaiset punaiset kiireen vilkkaa kohti Valgaa ja kaupungin eteläpuolella odottavaa Latviaa. Kovassa pakkasessa läpimärkinä hiestä taistelleet suomalaiset asettuivat kartanolle puolustukseen ja valmistautuivat etenemään aamulla alas kaupunkiin.

Ennen näkemätöntä punaista terroria

Kun Pohjan pojat saapuivat 1.2.1919 Valgaan, oli siellä jo virolaisten panssarijuna ja virolaisia joukkoja. Vaimeina ja hämmästyneinä katselivat vielä pelokkaat asukkaat vapauttajiaan. Pienessä 8000 asukkaan kaupungissa asui niin virolaisia, latvialaisia, juutalaisia, venäläisiä kuin saksalaisia. Punaisen terrorin jäljet kammoksuttivat suomalaisia. Se oli ennennäkemätöntä. Erään naisen sukupuolielimeen oli työnnetty heinäseiväs, joka oli tullut selästä läpi. Sattumanvaraisesti valikoituja kaupunkilaisia rautalangalla käsistä sidottuna panttivankeina, niin rikkaita kuin köyhiä, oli teloitettu räjähtävillä luodeilla, 52 tyttökoululaista oli teloitettu ”varoitukseksi”, vankeja oli haudattu elävältä, jonka todisti haudattujen päälle lapioidun maan huurtuminen haudattujen hengityshöyrystä,…, muisteli turenkilainen vääpeli August Volrath, myöh. Valari näkemäänsä. Julmimmista raakuuksista suomalaiset syyttivät kiinalaisia palkkasotureita. Nämä eivät saisi armoa suomalaisilta. Kiinalaiset olivat mm. leikanneet eläviltä uhreiltaan sormet saalistaessaan arvoesineitä. Kiinalaiset ottivat myöhemmin yhteyttä suomalaisiin tarjoten palveluksiaan ja valittaen niin puna-armeijan palkkausta kuin muonaa, mutta huonoin tuloksin. Toisaalta suomalaiset ampuivat kartanon valtauksen yhteydessä 12 kartanon maatyöläistä, jotka olivat piiloutuneet tulivalmistelulta kartanon kellariin. Näitä luultiin puna-armeijalaisiksi. Myös kartanon pehtoori teloitettiin, sillä hänen väitettiin luovuttaneen suomalaisten tunnussanan puna-armeijalle. Kaikille ei siis jäänyt vapauttajista hyvää muistoa. Kun Pohjan Pojat kolme viikkoa myöhemmin yllätyshyökkäyksellä valtasi Latviassa Aluksnen, silloisen Marienburgin kauppalan, kohtasi se jälleen latvialaisen 2. tarkka-ampujarykmentin. Kauppalassa suomalaisten käsiin lankesi tilapäinen panssarijuna, josta löytyi 24 kiinalaista palkkasoturia. Nämä saivat maksaa Valgan verilöylystä. Aluksnessa rykmentti oli saarroksissa, joten tilanteen vuoksi ei vankeja muutenkaan voitu ottaa.

Pajun kartanolla löytyi ruumiskasoista kolme suomalaista vankia, jotka oli tapettu ja ryöstetty alastomiksi. Neljäs oli selvinnyt hengissä näyttelemällä kuollutta. Nämä olivat 1. komppaniasta.

Yksi Viron vapaussodan verisimpiä taisteluita

Pajun taistelussa kaatui 156 virolaista ja suomalaista. Latvialaiset tarkka-ampujat menettivät 300 miestä kaatuneina ja 500 haavoittuneina. Suomalaisia kaatui 29 ja haavoittui 100. Ensimmäisen komppanian tappiot olivat 50 % ja 3. komppanian 30 %. Antti Kärnän kaatumista kommentoi jääkäritoveri Ville Kosola mm seuraavasti:” Suomalainen upseerikunta menetti hänessä sangen paljon”. Haavoittuneiden joukossa oli 1. komppanian joukkueenjohtaja jääkäriluutnantti Ragnar Oivo, ”viipurilainen Ziden”. Hän ei haavoittuneenakaan voinut olla osallistumatta taisteluun ja kohtasi matkansa pään kolme viikkoa myöhemmin Aluksnessa kuten 3. komppanian päällikkö jääkäriluutnantti Einari Marttinen. Näiden miesten menettäminen vaikutti murentavasti rykmentin hengelle, sillä he olivat voimakkaita henkisiä johtajia. Pajussa haavoittui hämeenlinnalaisen Hämettären sotakirjeenvaihtaja vääpeli Ilmari Rytkönen. Hän sai osuman vatsaan, joka aiheutti vatsakalvon tulehduksen. Rytkösen Viron retki päättyi Pajuun. Rytkönen selvisi haavoittumisesta ja hänestä tuli myöhemmin everstiluutnantti. Rytkönen palveli mm. JR 44:n pioneerikomentajana kesällä 1944. Myös monet muut taisteluun osallistuneet etenivät sotilasuralla. Kouvolalainen konekivääriampuja Matti Aarnio valitsi sotilasuran ja toimi talvisodassa JP 4:n komentajana ja yleni everstiksi. Pohjan Poikien tykistön komentajasta jääkärimajuri Aarne Snelmannista tuli myöhemmin kenraalimajuri. Kuperjanovin pataljoonan kolmannen komppanian päälliköstä Johannes Soodlasta tuli Eestin legioonassa ”Waffen Brigadefuhrer und Generalmajor der Waffen –SS” joka vastasi kenraalimajuria. Pioneerijoukoissa palvellut Voldemar Riiberg eteni Viron armeijan kenraalimajuriksi ja ”insinöörijoukkojen tarkastajaksi”. Huolimatta virolaisista sukujuuristaan, hän sai myöhemmin myös Wehrmachtissa kenraalimajurin arvon.

Monenlaista jälkipyykkiä

Taistelun jälkeen Kuperjanov olisi joutunut sotaoikeuteen vastuuttomasta hyökkäyksestä, mutta koska hän kaatui tuli hänestä kansallissankari. Hans Kalmia moitittiin nuorten vapaaehtoisten tapattamisesta, sillä taistelun tappiot olivat raskaat. Pohjan Poikien hiihto-osasto lakkautettiin ja sen miehillä täydennettiin harventuneita komppanioita. Kun virolaisia myöhemmin opiskeli Suomen sotakorkeakoulussa, nämä syyttivät suomalaisten hyökänneen liian avoimeen maastoon sen sijaan, että olisivat koukanneet metsäisemmän maaston kautta. Tämä oli jälkiviisasta. Jo sotaretken aikana Kalmia moitittiin siitä, että hän jakoi rykmenttinsä. Keskitetty hyökkäys olisi ollut tuloksellisempi, mutta kuka silloin olisi katkaissut radan? Toinen pataljoona katsoi rautatiesillan räjäyttämisen olleen ratkaiseva taistelun lopputuloksen kannalta. Puna-armeijalla oli Pajussa panssarijunan ja panssariauton lisäksi neljä kenttätykkiä ja 32 konekivääriä, kun Kalmin taisteluosasto saattoi käyttää kuutta kenttäty kiä ja 22 konekivääriä. Hyökkäävien joukkojen vahvuus oli yhteensä 686 miestä, joista liki neljännes kaatui. Lyöty puna-armeijan rykmentti oli tuplasti vahvempi! Operaatio oli kieltämättä uhkarohkea. Keskustelu Pajun taistelusta ja sen merkityksestä jatkuu virolaisessa lehdistössä tänäkin päivänä.

Jouni Sillanmäki

Takaisin sisältöön

Copyright © Panssarikilta 2003 - 2009 / Webmaster