Yhdistyksen säännöt


 

1 §  Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli
Yhdistyksen nimi on Panssarikilta r.y. Sen kotipaikka on Hattulan kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Suomen valtakunnan alue. Yhdistyksen kieli on suomen kieli. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta. Yhdistyksen hallituksesta käytetään nimitystä (killan) hallitus.

2 §  Tarkoitus
Kilta on suomalaisten panssarijoukkojen kilta ja tässä ominaisuudessa se on:
1. nykyisen Panssariprikaatin joukko-osastokilta ja
2. marraskuussa 1940 perustetun Jääkäriprikaatin, jatkosodan aikaisen 1. Jääkäriprikaatin ja Panssaridivisioonan sekä rauhanvuosien Kevyen Prikaatin ja Panssariprikaatin yhtymäperinnekilta
3. muissa joukko-osastoissa panssarikoulutuksen saaneiden yhteinen koulutushaarakilta.
Kilta vaalii kaikissa joukko-osastoissa toimeenpannun panssarikoulutuksen perinteitä ja toimii tässä asiassa yhteistyössä kyseisten joukko-osastojen ja niiden kiltojen kanssa.
   
Killan tarkoituksena on edistää jäsentensä maanpuolustustahtoa, panssarihenkeä ja yhteenkuuluvaisuutta sekä järjestää heille tätä päämäärää palvelevia harrastus- ja koulutusmahdollisuuksia.

3 §  Toimintamuodot
Tarkoituksensa toteuttamiseksi kilta:
1. harjoittaa julkaisutoimintaa,
2. harjoittaa museotoimintaa yhteistoiminnassa Panssarimuseosäätiön kanssa,
3. harjoittaa yhteistoimintaa museon tukemista varten olevien muiden yhteisöjen kanssa,
4. ylläpitää ja edistää veteraanien, reserviläisten, varusmiesten ja puolustusvoimien kantahenkilöstön maanpuolustustahtoa ja -harrastusta,
5. järjestää jäsenilleen talkoo-, harrastus-, koulutus- ja juhlatilaisuuksia, tutustumismatkoja sekä osallistumismahdollisuuksia maanpuolustustapahtumiin sekä
6. pitää yhteyttä osastoihinsa, maanpuolustusjärjestöihin, alan koti- ja ulkomaisiin museoihin ja julkaisuihin sekä muihin yhteistyökumppaneihin.

Kilta ja museo keräävät, säilyttävät, ylläpitävät, entisöivät, tutkivat ja pitävät näytteillä erityisesti panssarivaunu- ja panssarintorjuntajoukkojen esineellistä perinnettä ja aihepiiriä käsitteleviä julkaisuja.

Toimintansa tukemiseksi kilta kerää jäseniltään jäsenmaksuja sekä järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä. Kilta voi ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja, hankkia ja omistaa toimintaansa varten kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä harjoittaa museokahvila- ja museomyymälätoimintaa.

Toimintaansa varten kilta hankkii tarvittaessa asianmukaisen luvan.

4 §  Jäsenet
Killan henkilöjäseniä ovat:
1. varsinaiset jäsenet,
2. kannatusjäsenet sekä
yhteisöjäseniä
3. oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt.

Killan jäseneksi hallitus voi hyväksyä henkilön tai yhteisön, joka hyväksyy killan säännöt ja tarkoitusperät.

Ainaisjäsen on killan varsinainen jäsen, joka on kertamaksuna suorittanut jäsenmaksun nelikymmenkertaisena tai joka on ollut killan jäsenenä yhtäjaksoisesti neljäkymmentä vuotta. Ainaisjäsenyyden vahvistaa killan hallitus.

Kannatusjäseneksi killan hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön, säätiön tai oikeuskelpoisen yhteisön.

Äänioikeus killan kokouksissa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä varsinaisella, ainais- ja yhteisöjäsenellä ja kullakin äänioikeutetulla on yksi (1) ääni. Kannatusjäsenellä on puheoikeus killan kokouksissa.

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

5 §  Kunniajäsen ja kunniapuheenjohtaja
Kunniajäseneksi kilta voi kokouksessaan killan hallituksen yksimielisestä esityksestä kutsua killan henkilöjäsenen, joka erityisen ansiokkaasti on toiminut killan päämäärien saavuttamiseksi.

Kunniapuheenjohtajaksi kilta voi kokouksessaan hallituksen yksimielisestä esityksestä kutsua killan toiminnassa erityisen ansioituneesti toimineen killan hallituksen tai killan valtuuskunnan puheenjohtajan. Kunniapuheenjohtajia voi killassa olla vain yksi kerrallaan.

6 §  Jäsenyyden lakkaaminen
Jäsen on vapaa killan jäsenyydestä siitä hetkestä lähtien, kun hän on kirjallisesti ilmoittanut eroamisestaan killan hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittanut siitä suullisesti killan kokouksen pöytäkirjaan.

Jäsen vapautuu erotessaan kaikista muista jäsenvelvoitteistaan ja -eduistaan paitsi erääntyneiden tai määräajaksi määrättyjen maksujen suorittamisesta.

Jäsen katsotaan eronneeksi killasta, jos hän on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta eräpäivään mennessä eikä ole sitä suorittanut muistutuksestakaan huolimatta hallituksen määräämän ajan kuluessa eräpäivästä.

Jos jäsen jättää täyttämättä velvollisuutensa kiltaa kohtaan tai muuten toimii vastoin killan sääntöjä tai päätöksiä taikka muutoin menettelyllään killassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittaa kiltaa, on killan hallituksella oikeus erottaa jäsen killan jäsenyydestä häntä ensin kuultuaan. Erottaminen astuu voimaan välittömästi hallituksen perustellun päätöksen jälkeen. Erotettu jäsen menettää jäsenetunsa. 

7 §  Osastojen perustaminen
Halutessaan voivat killan jäsenet killan hallituksen suostumuksella perustaa Suomen valtakunnan jonkin osa-alueen käsittäviä rekisteröimättömiä osastoja, jotka omassa toiminnassaan noudattavat yhdistyslain rekisteröimättömiä yhdistyksiä koskevia säännöksiä.

8 §  Jäsenmaksut ja jäsenedut
Varsinaiset sekä kannatus- ja yhteisöjäsenet ovat velvolliset suorittamaan killan syyskokouksen päättämän jäsenmaksun.

Kunniapuheenjohtaja sekä kunnia- ja ainaisjäsenet ovat jäsenmaksuvelvollisuudesta vapaat jäsenetunsa säilyttäen.

Jäsenmaksun eräpäivän ja muistutustavan päättää killan hallitus vuosittain.

Jäsenmaksua vastaan saatavista jäseneduista päättää killan hallitus.

9 §  Killan kokoukset
Päätösvalta killassa on sen kokouksella. Kokouksessa jäsenellä on oikeus edustaa valtakirjalla enintään viittä muuta jäsentä. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee se kanta, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt, ja vaaleissa kuitenkin arpa.

Killan kokouksia ovat kevät- ja syyskokous sekä ylimääräinen kokous.

Kevätkokous on pidettävä huhtikuussa ja tällöin 
esitellään:
1. tilinpäätös ja hallituksen laatima toimintakertomus killan toiminnasta edelliseltä kalenterivuodelta,
2. tilintarkastuskertomus,
3. Panssarimuseosäätiön katsaus toiminnastaan,
päätetään:
4. tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta,
5. toimenpiteistä, joihin vahvistetun tuloslaskelman mukainen voitto tai tappio antaa aihetta,
6. vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille,
käsitellään:
7. muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Syyskokous on pidettävä lokakuussa ja tällöin
käsitellään ja vahvistetaan:
1. tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, johon sisältyy jäsenmaksun suuruudesta päättäminen,
valitaan:
2. killan hallituksen puheenjohtaja seuraaviksi kahdeksi kalenterivuodeksi joka toinen vuosi,
3. killan hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle,
4. killan asettamat jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle Panssarimuseosäätiön edustajistoon Panssarimuseosäätiön sääntöjen mukaisella tavalla,
5. killan 1-2 tilintarkastajaa ja yksi varamies,
esitellään:
6. Panssarimuseosäätiön katsaus toiminnastaan,
käsitellään:
7. muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa tehdyistä päätöksistä laaditaan pöytäkirja. Pöytäkirjan allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa.

10 §  Ylimääräinen kokous
Killan ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, jos killan hallitus katsoo sen aiheelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) killan äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii.

Ylimääräistä kokousta vaativassa asiakirjassa on mainittava perusteluineen ne asiat, joiden vuoksi ylimääräinen kokous on koolle kutsuttava.

Ylimääräinen kokous on pidettävä kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

11 §  Kokouskutsut
Kokouskutsu killan kokoukseen on lähetettävä killan jäsenille kirjallisesti tai julkaisemalla se lehti-ilmoituksella killan omassa lehdessä tai hallituksen määräämässä muussa lehdessä vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.

Kokouskutsussa on mainittava käsiteltäviksi tulevat asiat, kokouksen alkamisaika ja paikka.

Jäsenen, joka vaatii asian ottamista käsiteltäväksi killan varsinaisessa kokouksessa, on tehtävä siitä perusteltu kirjallinen esitys killan hallitukselle
- kevätkokouksen käsiteltävistä asioista tammikuun 1. päivään mennessä ja
- syyskokouksen käsiteltävistä asioista heinäkuun 1. päivään mennessä.

12 §  Killan hallitus
Killan hallintoa ja taloutta hoitaa ja siitä vastaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan (8) muuta varsinaista jäsentä ja kahdeksan (8) varajäsentä.

Puheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan killan varsinaisista, kunnia- tai ainaisjäsenistä kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Varsinaisista jäsenistä on vuosittain erovuorossa puolet. Ensimmäisenä vuotena erovuorot arvotaan. Panssariprikaatin komentajalla on oikeus esittää yhtä jäsentä ja varajäsentä valittavaksi hallitukseen panssarijoukkojen edustajana.

Hallitus valitsee toimintavuoden ensimmäisessä kokouksessaan keskuudestaan kaksi varapuheenjohtajaa kalenterivuodeksi.

Hallitus valitsee toimintavuoden ensimmäisessä kokouksessaan hallituksen varapuheenjohtajille ja muille kuudelle varsinaiselle jäsenelle varajäsenistä henkilökohtaiset varamiehet, jotka osallistuvat hallituksen kokouksiin varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta esittämästä kutsusta. Hallituksen kutsusta sen kokouksiin voi osallistua killan toimihenkilöitä, jäseniä tai ulkopuolisia asiantuntijoita. Kunniapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa.

Hallitus on päätösvaltainen, kun kokouksessa on läsnä vähintään viisi (5) jäsentä, joista vähintään kolme (3) on varsinaista jäsentä, hallituksen puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtajista mukaan luettuna. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee se kanta, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt, ja vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa tehdyistä päätöksistä laaditaan pöytäkirja. Pöytäkirjan allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.

Killan hallituksen puheenjohtajan, varsinaisen jäsenen tai varajäsenen erotessa hallituksesta tai killasta tai muutoin ollessa pysyvästi estynyt osallistumaan hallituksen työskentelyyn, valitaan hänen tilalleen killan seuraavassa kokouksessa uusi henkilö alkuperäisen henkilön toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

Hallitus valitsee tarvittaessa ja harkintansa mukaan killan edustajan Panssarimuseosäätiön hallitukseen.

13 §  Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on:
1. johtaa ja edistää killan toimintaa näiden sääntöjen ja tarkoitusperien toteuttamiseksi sekä huolehtia yhdistyslaissa ja muissa laeissa ja säädöksissä yhdistyksille säädettyjen velvoitteiden suorittamisesta,
2. edustaa kiltaa,
3. kutsua koolle killan kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat,
4. hoitaa ja valvoa killan hallintoa ja taloutta,
5. hyväksyä ja erottaa killan jäsenet kunniajäseniä lukuun ottamatta,
6. laatia killan toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä toimintakertomus ja tilinpäätös,
7. päättää toimikunnista ja projektiryhmistä, niiden puheenjohtajista, kokoonpanoista,
tehtävistä, toimi- ja määräajoista sekä talousarvioista,
8. toimeenpanna killan kokouksen päätökset ja valvoa niiden toteutumista,
9. ylläpitää tarkoituksenmukaisilla tiedoilla varustettua killan jäsenluetteloa,
10. päättää jäsenmaksun eräpäivästä, muistutustavasta ja jäseneduista,
11. nimetä tai palkata ja erottaa tarpeelliset toimihenkilöt sekä määritellä heidän tehtävänsä ja työsuhteen ehdot sekä valvoa heidän toimintaa,
12. päättää killan nimenkirjoitusoikeuksien myöntämisestä,
13. nimetä killan edustajat eri yhteisöihin,
14. myöntää killan ansiomerkit ja muut sen ratkaisuvaltaan kuuluvat huomionosoitukset sekä
15. hoitaa muut kiltaa ja sen toimintaa koskevat asiat.

14 §  Killan omaisuus
Hallituksella on oikeus vuosittain määrätä killan omaisuuden ostamisesta, vaihtamisesta, kiinnittämisestä tai myymisestä, milloin ostamisen, vaihtamisen, kiinnittämisen tai myymisen määrä on enintään kaksikymmentä (20) prosenttia kuluvan vuoden talousarvion loppusummasta.

15 §  Killan tili- ja toimikausi
Killan tili- ja toimintavuosi on kalenterivuosi. Killan toimintakertomus ja tilinpäätös on luovutettava helmikuun 15. päivään mennessä tilintarkastajien tarkastettavaksi.

16 §  Tilintarkastajat
Tilintarkastajaksi valitaan 1-2 tilintarkastajaa ja yksi varamies. Näiden tilintarkastajien ei tarvitse olla killan jäseniä.

17 §  Killan hallinnon ja talouden tarkastus
Tilintarkastajien tehtävänä on tarkastaa killan taloudenpito ja hallinto. Tilintarkastajien on annettava tarkastuskertomuksensa killan hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta, jossa tilinpäätös esitetään vahvistettavaksi.

 

18 §  Killan nimen kirjoittaminen
Killan nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja toinen varapuheenjohtajista yhdessä tai joku heistä yhdessä hallituksen siihen valtuuttaman henkilön kanssa.

19 §  Killan toimihenkilöiden valtuudet
Killan toimihenkilöiden toimi- ja päätäntävalta killan asioissa on kirjoitettava heidän toimenkuviinsa ja tarvittaessa työsopimuksiinsa.

20 §  Sääntöjen muuttaminen
Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia vain kahden (2) perättäisen, vähintään kahden viikon välein pidetyn kokouksen yhdenmukaisella päätöksellä ja tällöin on muutosehdotuksen puolesta kummassakin kokouksessa saatava yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä.

21 §  Killan purkautuminen
Kilta purkautuu killan kahden perättäisen, vähintään kahden (2) viikon välein pidetyn kokouksen yhdenmukaisella päätöksellä, kun kummassakin kokouksessa purkautumista on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.

Killan purkautuessa tai tullessa muusta syystä lakkautetuksi luovutetaan sen jäljelle jäänyt omaisuus, museaalisen materiaalin kokoelmia lukuun ottamatta, viimeisen kokouksen päättämälle rekisteröidylle maanpuolustusjärjestölle tai purkamispäätöksessä tarkemmin mainitulla tavalla yhdelle tai useammalle rekisteröidylle maanpuolustusjärjestölle näissä säännöissä mainittujen tarkoitusperien toteuttamiseksi.

Jos kilta tai sen museaalinen toiminta lopetetaan, luovutetaan museaalisen materiaalin kokoelmat viimeisen kokouksen päätöksellä Sotamuseolle tai oikeuskelpoiselle yhteisölle tai säätiölle museotoimintaa varten.

22 §  Yhdistyslain noudattaminen
Muuten noudatetaan killan toiminnassa voimassa olevaa yhdistyslakia.